Nyt pitää kehua

Noora oli blogissaan vastannut erääseen haasteeseen, jonka sitten heitti kaikille, jotka eivät sitä vielä olleet tehneet. Aattelin osallistua siihen myös. Tässä haasteessa kuuluu siis kehua itseään neljästi. Kyseessä voi olla ulkoinen seikka tai vaikka luonteenpiirre. Mun oli kuitenki helpoin keskittyy ulkoisiin seikkoihin. Mä en oikein tiiä, mitä luonteenpiirrettä ittessäni osaisin kehua, joten nyt pysytään näissä pinnallisissa jutuissa.

1. Hiukset

Mulla on viha-rakkaus -suhde mun hiusten kanssa. Useimmiten mä tykkään niistä, mutta sit on niitä päiviä, et ne ei tottele lainkaan. Otsatukan kans on eniten ongelmia. Mut emmä näitä silti haluis vaihtaa. Ku olin nuorempi, toivoin äidiltä suoristusrautaa, ku en tykänny, et nää oli niin taipuisat ja kihartuvat. Oisin halunnu piikkisuorat hiukset, niin ku mun kavereilla oli. En ikinä saanu sitä suoristusrautaa, mut hyvä niin. Oisinkohan ollu joku 14-15 -vuotias, ku en enää halunnu sitä suoristusrautaa. Sen jälkeen oon tykänny, et nää on näin paksut ja taipuisat. Ja niin usein on kaverit ja kampaajat halunnu suoristaa näitä, mut mä en oo halunnu. Viime kampaamokäynnillähän se kampaaja suoristi ne mun hiukset. Olihan ne kivat, mut vähän oudot. Ekan hiustenpesun jälkeen ne oli sit onneks taas omat ittensä.

2. Suu

Tähän samaan menee niin huulet ku hampaatki. Huulistani oon aina tykänny, ei liian paksut, mut ei liian ohuetkaan ja amorin kaari on mielestäni nätti. Hampaat oli kuitenki ongelmana pidemmän aikaa. Etuhampaiden välissä oleva rako oli tietysti liian iso. Sen takia mä en hymyilly luokkakuvissa suu auki. Vanhempana oon sitten oppinu tykkäämään hampaistaniki. Ne ei oo kuitenkaan ällöttävän keltaset ja rako hampaiden välissä vois olla paljon isompi. Ei sitä ees (tietenkään) oo kukaan muu huomannu, paitsi minä.

3. Hymykuoppa

Tääki on sellanen, joka mun oli ennen vaikee hyväksyy. Mulla on tosiaan vaan yks hymykuoppa. Ja vikahan oli just siinä, et niitä oli vaan yks. Ois sit ollu molemmin puolin tai ei lainkaan! Mut yks.. Ihan naurettavaa sellanen, eik vaa? Joo'o. Nykyään ja jo pitkän aikaa se ei oo enää ollu mun mielestä naurettavaa. Opein tykkäämään siitä, et se onki erilainen. Tai siis joo, onhan monilla vaan yks hymykuoppa, mut opein arvostamaan sitä, et vaik jotain tavallaan puuttuuki, nii voi silti olla tosi hienon näköstä. Emmä osais enää kuvitella itteeni kahdella hymykuopalla tai en yhdelläkään. Näin on just hyvä!

4. Iho

Tän kanssa mulla on ollu kaikista eniten ongelmia. Naamassa ja selässä. Selkä ei ollu tietenkää niin iso ongelma, koska se oli suurimman osan ajasta piilossa, mutta naama oli sit vähän useemmin esillä.. Ja se on vaikeuttanu mun elämää kaikista eniten. Ei se muuten ois välttämättä ollu ihan niin iso haloo, mut kaks mun kaverii huomautteli mulle mun naamasta välillä. En tiiä tekikö ne sen tahallaan, jotta tuntisivat ittensä paremmiks. Ne oli molemmat sellasii, joilla ei ollu kasvoilla ikinä mitään ongelmakohtia. Mutta olin 15-vuotias, ku niitä finnejä ilmesty yhtäkkii ihan valtavasti. 17-vuotiaana menin ekan kerran lääkäriin. Muutamia kertoja vaihdeltiin troppeja, mutta ei mitkään tuntunu toimivan. Selkä mulla kyllä putsaantu, mutta naamaan ei tietenkään toiminu. Tammikuussa 2010 menin taas lääkäriin ja sillon otettiin sit järeemmät aseet käyttöön. Ne oli niitä lääkkeitä, joitten takia mun piti alkaa syödä terveellisemmin, välttää alkoholii jnejne.. Ja ne lääkkeet toimi. Mulla ei oo enää finnejä. Viime syyskuun jälkeen mulla on tainnu olla 2 finnii, jos oikein muistan ja neki eri aikoihin. Onhan mulla arpia jonkin verran, mutta ei ne häiritse läheskään niin paljoo, koska mun naama ei oo enää muhkurainen finneistä. Ja ne arvetkaan ei oo sellasia muhkuraisia arpia. Välillä ku pysähdyn muistelee, millasessa kunnossa mun kasvot oli ja millaset ne on nyt, nii joskus tekis mieli alkaa melkein itkee onnesta. Noi arvet pysyy mun naamassa varmasti ikuisesti, mutta verrattuna siihen, millanen tää iho oli vielä vuos sitten, nii nyt tää on täydellinen. Ja tossa kuvassa mulla on tosiaan meikkii naamassa.

Mun oli nuorena vaikee sulattaa itteeni sellasena, ku olin. Onneks oon oppinu hyväksymään itteni ja varsinki ne asiat, joita ei voi muuttaa (tai vaatis plastiikkakirurgiaa, mut sellaseen en oo menossa). Nenä oli liian iso, pisamat ihan tyhmiä, otsa liian korkee, sormet ihan lyhyet ja paksut.. Mutta ei nää asiat enää häiritse. Jos mä nyt saisin mahdollisuuden muuttaa ulkonäössäni jotain, ihan mitä vaan, oli se sit mahdollista plastiikkakirurgialla tai sit ne vaan taiottais erilaisiks, nii en tiiä mitä muuttaisin. Kaikilla on varmasti niitä huonoja päiviä, et ei kestä sitä omaa kuvajaistaan, mutta loppupeleissä en tiiä osaisinko luopuu mistään.

Heitän tän haasteen Villiinalle ja Lady Laetitialle. Mutta jos joku sattuu lukee tän haasteen täällä nyt ekaa kertaa, nii saa toki tehdä sen kans. En ryhdy kieltämään!