Tulevaisuuden Frasier Crane

Lapsena meiltä kysytään "mikä haluat olla isona?". Sillon vastataan yleensä laulaja, näyttelijä, eläinlääkäri, palomies, astronautti yms. Useimmiten jotain suurta ja hienoa. Muistan 9-vuotiaana ajatelleeni, että haluan olla opettaja tai näyttelijä. Pari vuotta myöhemmin halusin olla opettaja tai eläinlääkäri. Toki sit selvis, että tarvii opiskella kauheesti jos haluu eläinlääkäriks, nii jotenkin se jäi. Tiesin, ettei mulla oo mitään matikkapäätä eikä kemiakaan ollu ihan mun juttu. Opettaja tuntu edelleen iha jeessiltä. Mutta yläasteella sekin alko mietityttämään. Sit mä en enää oikein tienny mikä haluan olla. Tai kyllähän mä haluaisin olla monia, mutta sit ku alkaa tarkemmin miettimään, niin ei se toimikaan. Esim. lääkärinä ois siistii olla ja pelastaa ihmishenkii, mutta ei musta ikinä ois lääkikseen. Edelleenkään ei oo matikka- eikä kemiapäätä. Mutta englanninkielestä tykkäsin. Aattelin, että voisin ehkä enkun opettajaks ryhtyy. Opettajallahan on ne samat lomat, mitä koululaisillakin, mutta sit tarvii taas kotona tehä hommii. Korjata kokeita, lukee aineita, suunnitella tunteja ja mitä vielä.. Mitä vanhempana toi ammattikysymys meiltä kysytään, sitä huonommin siihen osataan vastata.

Alotan nyt parin viikon päästä liiketalouden opinnot. Emmä edelleenkään tiiä onko jonkinlainen liiketalous sitä, mitä haluan isona tehä. Mutta onhan se nyt hyvä kouluttautuu johonkin ammattiin. Lähteä edes jostain liikkeelle. Kyllä liiketalous vaikuttaa toistaseks ihan jees-jutulta, mutta se ei oo vielä semmonen, mikä iskee kunnolla. Ei tuu vielä sellasta "jes, tota mä haluan tehä" -fiilistä.

Katottiin torstai-iltana poikakaverin kanssa leffa "Shutter Island" eli Suljettu saari. Siinä Leonardo DiCaprio menee työparinsa Mark Ruffalon kanssa erääseen saarella olevaan mielisairaalaan tutkimaan yhden potilaan pakoa. Leffa on aika raskas ja siihen tarvii kunnolla keskittyä. Katottiin sitä yöllä ja alko vähän väsyttää jossain puolessa välissä, mutta se ei johtunu siitä, että leffa ei ois ollu kiinnostava. Se vaan, ku tarvii yöllä keskittyy täysillä johonkin, niin se saattaa väsyttää. Joten vinkkinä: älä ala kattoo tätä jos vähänki väsyttää. Kyllä mä sen kuitenkin sain loppuun asti katottua ja tykkäsin tosi paljon. Oli ihanaa kattoo pitkästä aikaa sellasta leffaa, jossa ei tienny, mitä tulee tapahtumaan. Jos tykkäät trillereistä ja ajattelua vaativista leffoista sekä mielisairaudet on mielestäsi mielenkiintosia, niin kannattaa kattoo tää. Annoin IMDb:ssä 8/10.

Mutta emmä tosta leffasta ihan muuten vaan alkanu selittää, vaan se liittyy tohon, mistä ylempänä höpötin. Mä oon aina ollu kiinnostunu mielisairauksista. Mistä ne johtuu, miksi ihmiset käyttäytyy miten käyttäytyy jne. Ton Suljetun saaren myötä tajusin, että mä haluisin olla töissä mielisairaalassa, psykiatrina. En oo kuitenkaan varma jaksaisko sitä ammattia eläkepäiviin saakka. Se saattais olla masentavaa. On varmaan aika rankkaa olla joka päivä tekemisissä mielisairaiden kanssa. Toki riippuu millasista mielisairaista on kyse, mutta silti.

Toinen kiinnostava ammatti olis psykologi. Piti kattoo wikipediasta, että mikä noiden ero on.. "Psykiatria on lääketieteen erikoisala, joka tutkii ja hoitaa mielenterveyden häiriöitä" ja sitten taas "Psykologia on tieteenala, joka tutkii eliöiden tajunnan tapahtumia." Mä tiesin jo, että "psykologi on ihmisen käyttäytymisen, ajattelun ja tunne-elämän asiantuntija", mutta en ollu ihan varma, miten psykiatri eroo siitä. Mielisairaudet mua kiehtoo vähän enemmän, mutta kyllä mä voisin olla tekemisissä ei-mielisairaiden ihmisten kanssa ja toimii psykologina. Siinäki pääsis kuitenki miettimään ja päättelemään, että miksi ihminen käyttäytyy, miten käyttäytyy. Se on mielenkiintosta. Saa nähdä tuleeko ens keväänä (tai joskus hamassa  tulevaisuudessa jonain keväänä) haettua johonkin toiseen kouluun vai tyydynkö liiketalouteen..

PS. Muutinpa taas nimeni täällä blogissa. Neljäs kerta toden sanoo.. Tällä kertaa uskoisin pysyväni samassa. Jotenkin oma nimi tuntuu kuitenkin paremmalta, mitä ne tuulesta temmatut tai harvakseltaan käytetyt lempinimet. Alunperin käytin toista nimeä, jottei mua tunnistettais. Sit ku enää ei niin paljon haitannu, vaikka joku mut tunnistais, niin halusin kuitenkin sellasen nimen, mitä kauheen monella ei olis. Edelliseen bloginimeeni, Melliin, oon kuitenkin myös törmännyt. Taitaa olla niin, että toistaseks on vaan yks toinen Elina tullu blogimaailmassa vastaan. Ehkä kaikki Elinat aattelee sen olevan yleinen ja koittaa sit keksii jotain muuta..